Pienellä kissalla on pienet toiveet: lämpöä, ruokaa ja oma koti. Valitettavasti monelle kissalle nämä jäävät kuitenkin vain haaveeksi. Kissanäyttelyssä kilpailevalla rotukissalla on kaikkea sitä, mistä koditon kissa haaveilee.

FINTICAtin lumiteemaisessa kissanäyttelyssä Lahden Jokimaalla 2.-3.1.2010 hyväosaiset kissat tukevat kodittomia lajikumppaneitaan osallistumalla leikkimieliseen kissojen mäkihyppykilpailuun. Katsojat voivat veikata kilpailun voittajaa, ja siten tukea Rekku Rescue ry:n toimintaa kodittomien eläinten hyväksi.

Ihmisten huoli huomisesta ja taloudellinen epävarmuus näkyvät valitettavan usein lemmikin kohtelussa. Lemmikki on monelle se ensimmäinen säästökohde, yksi suu vähemmän ruokittavaksi. Koira- ja kissatarhoilla odottaa monta koditonta. Niille pyritään tarjoamaan mahdollisimman hyvät oltavat, kunnes oma koti löytyy tai ne siirtyvät sateenkaarisillalle. Tarhat toimivat hyvin pitkälti vapaaehtoisten varassa ja lahjoitusvaroin, joten avustukset ovat aina tervetulleita. Monet kissatarhat joutuvat tarjoamaan kissoille koiranruokaa, mutta sekin on varmasti parempi kuin kokonaan tyhjä ruokakuppi. Voisitko sinä auttaa?

Rekku Rescue ry on vuonna 2002 perustettu eläinsuojeluyhdistys, joka toimii täysin vapaaehtoisvoimin ilman varsinaista toimipistettä. Yhdistys on alun perin perustettu kodittomien virolaisten koirien auttamiseksi, mutta tällä hetkellä apua yhdistyksen kautta saavat myös kissat sekä muutkin eläimet sekä Suomessa että Virossa. Kodittomille eläimille etsitään koteja, ja koira- ja kissatarhoja avustetaan viemällä ruoka yms. lahjoituksia tarvitseville. Rekku Rescue pyrkii varsinaisen auttamisen lisäksi myös vaikuttamaan positiivisesti ihmisten asenteisiin eläimiä kohtaan ja haluaakin omalta osaltaan tukea eläinsuojelun edistämistä sekä Suomessa että Virossa.

Rekku Rescue on mukana FINTICAtin Snow Show -näyttelyssä esittelemässä toimintaansa. Tule juttelemaan yhdistyksen edustajien kanssa kasvotusten ja tutustumaan toimintaan. Myös kaikki lahjoitukset otetaan aina kiitollisuudella vastaan, joten jokainen voi auttaa haluamallaan tavalla. Esimerkiksi kissanruoat ja muut eläinten tarvitsemat varusteet ovat tervetulleita.

FINTICAtin kissanäyttelyssä esiintyy kissoja aina tutuista suomalaisesta kotikissasta ja norjalaisesta metsäkissasta harvinaisiin singapuraan ja la permiin. Näyttelyssä kilpaillaan amerikkalaiseen tyyliin kehissä, kaikki neljä tuomaria arvostelevat kaikki kissat. Tuomarit tulevat Yhdysvalloista, Euroopasta ja Suomesta.

Snow Show -näyttely Lahden Jokimaan raviradalla la 2.1. klo 13−19 ja su 3.1. klo 10−16
Kissojen mäkihyppykilpailu la n. klo 15.30 ja su n. klo 13

Tägit: ,

TICA FINTICAt

© FINTICAt - Lainaukset vain luvan kanssa