Enpä ole aiemmin ollut mukana kissanäyttelynjärjestämisessä. Nyt olen, ja se tuntuu vieläkin kintereissä! Eipä olisi uskonut sitä vaivaa! Jokainen ”Judge’s Bookin” sivu on tulostettava, jokainen klerkin tarvikelaatikko laitettava kasaan ja vieläpä jokainen häkkipöytä vietävä näyttelypaikalle ja kannettava paikalleen. Puhumattakaan purkamisesta ja siivoamisesta. Yllättävää!

Työ haittaa harrastuksia

Totesin työpaikalla keskiviikkoaamuna, Kalevala-näyttelyä edeltävällä viikolla, vastaillessani taukoamatta soivaan puhelimeeni (näyttelyasioita siis, ei työasioita!), että näyttelyvalmisteluiden hoitaminen työajalla (veronmaksajien kustannuksella) saa riittää: varasin siltä istumalta lomapäiviksi torstain, perjantain ja vielä maanantainkin.

Torstaiaamuna poimin kyytiini näyttelypäällikön aikaisemmin kuin kukko oli edes raottanut silmiään ja suuntasimme auton nokan kohti näyttelytiimin päämajaa Orimattilassa. Maukkaan aamupalan lomassa pällistelimme matriisitulostinta ja ihmettelimme sen toimintaperiaatteita. Lopulta tulostin saatiin pelittämään ja se alkoikin raksuttaa loputonta kasaa tuomarin kirjojen (Judge’s book) sivuja. Jokaiselle tuomarille on oma kirjansa, josta löytyvät kaikki tuomarille tarkoitetut tiedot kissoista (kilpailunumero, rotu, väri, sukupuoli, ikä) sekä lomakkeet jokaisen finaalin tuloksia varten. Kun sivut on tulostettu, ne on vielä revittävä irti toisistaan ja järjestettävä kunkin tuomarin omaan kirjaan. Oman haasteensa tehtävälle asetti se, että emme olleet koskaan nähneet lähietäisyydeltä valmista tuomarin kirjaa − kokoaminen piti järkeillä näyttelysääntöjen tuntemuksemme pohjalta. Ensi kerralla tämäkin on varmasti helpompaa…

Samaan aikaan kun itse puuhastelin tulostimen parissa, toiset talkoolaiset silittivät ruusukkeita, kokosivat klerkkien laatikoita ja tulostivat erilaisia dokumentteja, joita esimerkiksi ilmoittautumispöydässä tarvittiin. Vielä oli edessä viime hetken hankintoja, kuten ruusuketelineitä, kyniä ja teippiä. Sekä kolaa kofeiinitasapainon säilyttämiseksi. Pienen katastrofinkin kohtasimme, kun selvisi, että yksi häkkien ja muiden tavaroiden kuljettamiseen varattu auto oli hajonnut. Puhelimet kuumina soittelimme läpi tuttavia, ja kyllähän se sopiva lainaperäkärry löytyi. Lopuksi edessä oli suuri operaatio autojen pakkaus! Allekirjoittaneen ”limusiini” Ford Ka:kin pakattiin kukkuroilleen tavaraa. Takaisin Helsinkiin taisimme saapua kuorminemme 14 tuntia lähtömme jälkeen.

Loppukiri

Perjantaina sain nukkua hieman myöhempään, koska minut oli muiden tehtävien vuoksi vapautettu tuomarien noutamisesta lentokentältä. Lentoja saapui pitkin päivää, mutta kuin ihmeen kaupalla saimme kaikki tuomarit turvallisesti hotelliinsa! Lentokenttäkeikkojen sijaan suuntasin painoon noutamaan näyttelyluetteloja. Painavaa asiaa, totesin köyttäessäni laatikoita autoni viimeiseen vapaaseen koloon − etupenkille. Pääsin onneksi eroon kuormastani heti painokeikan jälkeen, sillä näyttelytilaan oli vihdoin pääsy. Siitä alkoikin sitten hektinen roudaaminen, kun autolasti toisensa perään saapui paikalle. Ensin näyttelytilan lattia piti peittää pressuilla − jotka tietenkin loppuivat kesken. Onneksi niitä saa kaupasta lisää − ja kaupatkin olivat vielä auki! Häkkipöydät kannettiin paikoilleen ja koottiin, häkit koottiin, ja tuomarikehät kasattiin. Roudaamisen tiimellyksessä ehdimme pohtia sitä, miksi harrastuksemme parissa ei ole enempää raavaita ja voimakkaita miehiä? Tilausta kyllä olisi!

Kun illalla kello 23 − vihdoin päästyäni kotiin − istuin keittiöni lattialla askartelemassa klerkkilaatikoista puuttuneita Rodun paras -nauhoja, ehdin myös pohtia, mitä ihmeen järkeä tässä oikein on?

The show is on!

Lauantaiaamuna oli jälleen aikainen herätys. Näyttelypaikka piti viimeistellä, ja itselläni oli vielä edessä ensimmäinen kerta klerkkinä, mikä sekin vaati hieman valmisteluja. Tästä haasteesta lupaan kertoa teille enemmän toisen kerran, mutta päivä meni kovin nopeasti siinä puuhassa. Illalla oli edessä näyttelyillallinen, jossa sain tutustua paremmin tuomareihin ja muutamiin näytteilleasettajiin. Ilta oli hauska, mutta väsy alkoi jo kolmen työntäyteisen päivän jälkeen olla kova, olihan edessä vielä yksi aikainen aamu ja pitkä päivä. Mainittakoon että eksyin illallisreissulla sekä meno- että paluumatkalla − vanhoissa kotimaisemissani.

Sunnuntaipäivä meni jo lähes rutiinilla . Näyttelyn päätyttyä saimme kiitettävän paljon apulaisia mukaan purkamaan häkkejä ja pakkaamaan niitä ja muita tavaroita takaisin autoihin. Roudaus on paljon mukavampaa, kun porukkaa on enemmän! Kiitokset vielä tässäkin kaikille talkoolaisille. Kun puoli yhdeksän jälkeen pääsin kotiin, kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin pitkälle maanantaihin, jonka kaukonäköisesti olin varannut lomapäiväksi.

Uutta putkeen?

Ja kun kolotus oli jaloista loppunut, oli aika alkaa suunnitella seuraavaa näyttelyä! Olihan viikonloppu ollut hillittömän hauska! Tervetuloa Lahteen tammikuussa − ja tervetuloa myös mukaan hulvattomaan talkooporukkaan! Jos pipo kiristää, sen voi ottaa pois.

Teksti: Katri Kleemola

Be Sociable, Share!

• 

Tägit: kissojenkalevala, talkoot