Alueellinen RW eli Regional Winner -titteli (ja kansainvälinen IW eli International Winner) on TICAn vastine FIFé-harrastajille tutummasta Vuoden Kissa -kisasta.
|
Nyt kaikkien TICAn jäsenten on mahdollista äänestää vuoden 2009 tuomaria. Äänestysaikaa on elokuun puoliväliin saakka. Tulos julkistetaan Annual Awards -banketissa. Äänestää voi sähköisesti! Oletko lähettänyt TICAan rekisteröintejä tms., ja nyt pohdit, milloin paluuposti saapuu? TICAn verkkosivuilla on tieto siitä, milloin saapuneita rekisteröintipyyntöjä ja muita posteja käsitellään. Rekisteripapereita voi odotella Suomeen yleensä viikon sisällä siitä, kun rekisteröinnin saapumispäivämäärä on EO Statuksessa ollut. Jos on kulunut jo yli 2 viikkoa, kannattaa olla yhteyksissä Jenkkeihin, yhteystiedot löytyvät tuolta samaiselta sivulta. Näyttelykauden alkaessa 1.5.2009 tuli voimaan uusi divisioonajako. Kun aiemmin rotukissojen ja kotikissojen divisioonajako on ollut erilainen, nyt se yhtenäistettiin. Jatkossa siis sekä rotukissat että kotikissat jaetaan divisiooniin samalla tavalla. Uutta on moniväristen (particolor) kissojen jakautuminen useampiin divisiooniin. TICAn nettisivut ovat uudistuneet. Nyt kaikki tieto on yksillä sivuilla, eli myös entisten Executive Officen sivujen tiedot löytyvät nyt tica.orgista. Sivuilta löytyy kattavasti tietoa TICAsta, kissaroduista ja näyttelyistä. |



Tilaa jutut RSS-syötteenä
