Tervetuloa viettämään uuden vuoden ja vuosikymmenen ensimmäisiä päiviä Lahteen FINTICAtin SnowShow-näyttelyyn! TICAtin extra-numeroon on kerätty näytteilleasettajia ja yleisöä kiinnostavaa tietoa.

Ilmoittautumisajan umpeutuessa joulupyhinä lauantaille oli tullut 95 ilmoittautumista ja sunnuntaille 71. Sen jälkeen on tullut vielä muutamia jälki-ilmoittautumisia. Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan aina näyttelypäivän aamuun saakka. Jälki-ilmoittautuneille ei voida valitettavasti luvata yhdistyksen puolesta lainahäkkiä, mutta oman häkin kanssa tulijat ovat tervetulleita.

Häkkitoiveet on pyritty ottamaan huomioon kissojen sijoittelussa. Näyttely on ns. eurotyylinen, eli on toivottavaa, että häkistä peitetään verhoilla vain kaksi sivua.

Viimeisenkin tuomarin osallistuminen on saatu vahvistettua. FINTICAtilla on kunnia saada FIFé-tuomari Satu Hämäläinen vierailemaan näyttelyssään. Satu arvostelee molempina päivinä specialty-kehän.

Näyttelypaikkana on Jokimaan ravirata, jonka osoite on Jokimaankatu 6 (kartta http://www.finticat.net/nayttely/nayttely/nayttelypaikka).

Näyttely on yleisölle auki lauantaina 2.1. klo 13−19 ja sunnuntaina 3.1. klo 10−16.

Näytteilleasettajille eläinlääkärintarkastus on lauantaina klo 11−12 ja sunnuntaina klo 8−9. Lauantaina tarkastetut kissat voivat sunnuntaina mennä suoraan häkkeihin. Mikäli lauantaina läsnä ollut kissa ei tule paikalle sunnuntaina, pyydetään siitä ilmoittamaan joko lauantaina master clerkille, tekstiviestillä 040 703 5721 tai sähköpostilla entry[at]finticat.net.

Näytteilleasettajat ovat tervetulleita osallistumaan pystytystalkoisiin lauantaiaamuna ennen eläinlääkärintarkastuksen alkua ja purkutalkoisiin sunnuntaina näyttelyn päätyttyä.

FINTICAtin näyttelytiimi toivottaa kaikki tervetulleeksi näyttelyyn joko näytteilleasettajana tai yleisönä!

Tsekkaa muut SnowShow-extran jutut:

Onko TICA-näyttelyjen käytäntö vielä hieman hämärän peitossa. Jos tiedät, että ”siellä on kehiä ja sillai”, sinun kannattaa tutustua FINTICAtin nettisivuilla olevaan ”Ohjeita TICA-näyttelyn käytännöissä” -sivuun.

Jos tilastonikkarina haluat tutustua etukäteen siihen, millä ehdoilla kissasi saavuttaa minkäkin tittelin näyttelyssä, tutustu FINTICAtin nettisivuilla olevaan ”Pisteiden laskeminen ja tittelien ansaitseminen” -sivuun.

Muistathan, että aina saa kysyä! Jos jokin asia askarruttaa tai ihmetyttää, nykäise meitä FINTICAtilaisia hihasta tai kysäise häkkinaapurilta. Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan, on vain tyhmiä vastauksia!

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tabby-kongressia ei saada järjestettyä virallisena. Se vaatisi 20 kissaa, ja tällä hetkellä leikattuja tabby-kissoja on sunnuntaille ilmoittautunut vain 9. Jos/kun sopivaa määrää ei saada kokoon, kilpaillaan epävirallisesti parhaan aikuisen tabby-kissan tittelistä leikkaamattomien ja leikattujen tabby-kissojen kesken eli kaikki yli 8 kuukauden ikäiset kuviolliset rotukissat voivat osallistua: K-8kk-tabbykongressi. Luettelo osallistuvista kissoista on nähtävillä näyttelypaikalla lauantaina. Koska kongressi järjestetään epävirallisena, siitä ei saa titteleihin oikeuttavia pisteitä, mutta voittaja toki palkitaan.

Rekku Rescuen eläintarvikekeräyksen lisäksi SnowShow-näyttelyssä järjestetään kirppis. Tuo kaapeistasi ylimääräinen tavara näyttelyyn − mielellään valmiiksi hinnoiteltuna. Myynnin tuotto käytetään FINTICAt-yhdistyksen toiminnan tukemiseksi.

Rekku Rescue ottaa SnowShow-näyttelyn yhteydessä vastaan kodittomien eläinten ja kissa- ja koiratarhojen tarvitsemia tarvikkeita. Esimerkiksi kissanruoka on tervetullutta: monet kissatarhat joutuvat tarjoamaan kissoille koiranruokaa, joka ei ravintosisällöltään ole kissalle riittävää − toki parempi kuin tyhjäkuppi. Ota näyttelyreissulle mukaan nurkistasi löytyvät itsellesi tarpeeton kissanmuona tai muut eläintarvikkeet. Tämä on helppo tapa tukea Rekku Rescuen toimintaa, ja se auttaa monia eläimiä!

www.rekkurescue.com

ShowShow-näyttelyn teemana on nimensä mukaisesti lumi ja talven ihmemaa. Aiemmista TICA-näyttelyistä tuttuun tyyliin teeman mukaisesti sonnustautuneita palkitaan (mikä on teemanäyttely?). Paras luminen häkkisisustus palkitaan. Lisäksi palkitaan paras Lumikissa. Lumikissa voi olla lumihenkinen kissa joko ”au naturel” tai puvustettuna… Näyttelytiimi valitsee voittajat, jotka palkitaan sunnuntaina. Pelkästään lauantaina osallistuvat ovat myös kilpailussa mukana – mikäli voittaja löytyy heistä, palkinto toimitetaan jälkikäteen. Mars askartelemaan!

Lue lisää »

Snow Show:n yhteydessä järjestetään molempina päivinä leikkimielinen kissojen mäkihyppykilpailu − ollaanhan sentään suomalaisen hiihtourheilun mekassa, Lahdessa. Kilpailun järjestää Rekku Rescue ry. Osallistumismaksulla (2 e/kissa) tuet Rekku Rescuen toimintaa (ks. tiedote). Yleisö voi osallistua kisaan ja tukea samalla Rekku Rescueta veikkaamalla pisimmälle hyppäävää kissaa euron ”panoksella”. Oikein veikanneiden kesken arvotaan palkinto, myös mäkihyppykisan voittajat palkintaan.

www.rekkurescue.com

Pienellä kissalla on pienet toiveet: lämpöä, ruokaa ja oma koti. Valitettavasti monelle kissalle nämä jäävät kuitenkin vain haaveeksi. Kissanäyttelyssä kilpailevalla rotukissalla on kaikkea sitä, mistä koditon kissa haaveilee.

FINTICAtin lumiteemaisessa kissanäyttelyssä Lahden Jokimaalla 2.-3.1.2010 hyväosaiset kissat tukevat kodittomia lajikumppaneitaan osallistumalla leikkimieliseen kissojen mäkihyppykilpailuun. Katsojat voivat veikata kilpailun voittajaa, ja siten tukea Rekku Rescue ry:n toimintaa kodittomien eläinten hyväksi.

Lue lisää »

TICAtin kakkosnumeron ilmestyminen on hieman venähtänyt suunnitellusta, mutta hyvää kannattaa odottaa :) . Toimitusta on työllistänyt erityisesti heinäkuun alussa syntynyt riiviöpentue, joka on nyt alkusyksystä ollut kaikkein vilkkaimmillaan…Kissukkalan Lumet -pentue

Tsekkaa uuden lehden sisälmys

Elokuinen Kissojen Kalevala -näyttely oli menestys, ja sen tunnelmissa viivähdetään vielä tämän lehden jutuissa. Näyttelytiimi puurtaa kuitenkin jo täysillä tammikuisen Snow Show -näyttelyn parissa. Kaipaamme energiseen ydinjoukkoomme täydennystä, joten tsekkaa rekrytointilista ja ilmoittaudu palvelukseen!

Muistathan seurata TICAttia myös lehtien ilmestymisen välillä. Jutut voi tilata RSS-syötteenä esimerkiksi Google Readeriin. Ja juttuideoitakaan en pistä pahakseni (ticatti[at]finticat.net)!

Syksyisin terkuin, pääjäärä Katri

Eräs kasvatustyön vaikeimmin ratkaistavista käytännön ongelmista taitaa olla kollinpito. Eristääkö merkkaileva kolli omiin tiloihinsa, jolloin sen sosiaaliset kontaktit ihmisten ja muiden kissojen kanssa rajoittuvat ehkäpä ruokintaan ja satunnaiseen leikittämiseen. Vai altistaako kotinsa ”eau de collille”, kollin huumaaville reviirimerkinnöille?  Onneksi on olemassa kolmaskin vaihtoehto: kovasti suihkuttelevalle kollille puetaan pöksyt!

Lue lisää »

TICA FINTICAt

© FINTICAt - Lainaukset vain luvan kanssa