Tammikuun After Ski -näyttely on neljäs näyttelymme vuoden sisään, se on suuri saavutus pikkuruiselle yhdistykselle. Näyttelyn järjestämiseen liittyy aina vastoinkäymisiä ja ikäviä yllätyksiä, niin tälläkin kertaa, mm. tuomariperuutukset saivat aikaan paniikkia ja sydämentykytystä, mutta onneksi ratkaisut löytyivät tälläkin kertaa. Saimme kolme mainiota tuomaria, joista Bobbie Tullo on ensimmäistä kertaa Suomessa. Arizonan tyttöä jännittää lumimaahan tulo, otetaan hänet oikein lämpimästi vastaan!
Näin muutama päivä ennen näyttelyä on vielä aivan liian monta asiaa hoidettavana, mutta onneksi vuorokaudessa on kuitenkin 24 tuntia. Parhaimmillaan tällainen mikrobudjetilla tehtävä näyttelyn järjestäminen on hauskaa ja hullua ja pahimmillaan helvetillistä ja hullua. Raskainta on silloin kun omassa elämässä – työssä, ihmissuhteissa tai kissojen kanssa tapahtuu jotain yllättävää, joka nielaiseekin yhdistystoimintaan suunnitellun ajan, etkä pystykään hoitamaan asioita niin kuin olit suunnitellut. Itselleni tämä touhu on opettanut paljon projektinhallintaa ja uskoa siitä, että tiukoistakin paikoista selvitään. Palkkaisin mielelläni töihin kissanäyttelyitä järjestäneen ihmisen, melkein mihin hommaan vaan. P.S. Tämä on myös Wanted -ilmoitus. Hulluja tarvitaan lisää.
Villapaitakisa
Viime vuoden tamminäyttely oli nieltään Snow Show ja lunta ja pakkasta saatiinkin ennätyslukemat ja kyllä oli kylmä. Tänä vuonna ei uhattu kohtaloa ja nimettiin näyttely leppoisammin, mutta talvi on ollut kokonaisuudessaan ennätyksellisen kylmä ja luminen. Niinpä on syytä varautua sekä kissain, että omistajain lämpimin villapaidoin ja muin lämmittimin. Suosittelen erityisesti silkki-villa -kerrastoa. Koska alusasuja voi olla hankala palkita, parhaat villapaidat saavat pienet palkinnot. Pidetään henki lämpimänä ja kilpailu leikkimielisenä tässäkin näyttelyssä!
Jos vaatekaapista ei löydy kissalle sopivaa villapaitaa, paikan päällä voi ostaa sellaisen Finticatin myyntipöydästä!
Hyvä näyttelymieli – myös kissoilla!
Viime näyttelystä tuli paljon palautetta vihaisten kissojen tuomisesta näyttelykehään. Jos kissasi on todella aggressiivinen, näyttely ei ole sen paikka. Yleensä kissan käyttäytyminen on omistajalle tietysti valtaisa yllätys. Koskaan ei tiedä, mitä kissa näyttelyttämisestä sanoo. Oma mussukka-kasvattini järkytti minut vaikuttamalla suoranaiselta paholaiskissalta kehässä. Parin kehän jälkeen totesimme, että ainakaan tänään ei ole tämän kissan päivä.
Joskus ikä auttaa ja osaa kissoista helpottaa harjoittelu näyttelyhäkeissä. Pienet murinat muille kolleille kuuluvat usein asiaan, mutta esimerkiksi tuomarin ei pitäisi joutua kissan puremaksi. Ikävä tosiasia on, että kaikista hyvistäkään kissoista ei ole näyttelykissoiksi. Näyttelyiden pitäisi olla kivoja, tai ainakin siedettäviä, myös kissoille.
Tägit: afterski




Tilaa jutut RSS-syötteenä
